Lyhyet sananlaskut
Lyhyet sanonnat tiivistävät viisauden ja elämän totuudet muutamaan sanaan, joisat muodostuu ytimekkäitä, iskeviä ja helposti mieleen painuvia sanontoja. Tältä sivulta löydät lyhyet sananlaskut, jotka muodostuvat enintään kolmesta sanasta.
96 sananlaskua • Sivu 2/2
Hypätä liikkuvan junaan
Sanonta "hypätä liikkuvaan junaan" tarkoittaa tilannetta, jossa joku liittyy mukaan johonkin projektiin, toimintaan tai ryhmään, joka on jo alkanut ja menee vauhdilla eteenpäin.
Heittää lusikka nurkkaan
Viitataan kuolemiseen.
Aika aikaansa kutakin
Tämä sananlasku tarkoittaa, että jokaiselle asialle on oma sopiva aikansa.
Tekemätön paikka
Jabadabaduu
"Jabadabaduu" oli lausahdus, jota huudettiin Kiviset ja Soraset -sarjoissa jo 1960 -luvulta lähtien.
Maailma valmiiksi
Viitataan usein siihen kiireeseen ennen työstä alkavia lomia, kun maailma täytyy saada valmiiksi ennen juhannusta, kesälomia tai ennen joulua.
Silmä lepää
Sielu lepää
Kuvastaa olosuhdetta, jossa on levollista olla.
Seikka on saletti!
Sanonta kulttimaineeseen 1990-luvulla nousseesta The Joulukalenterista.
— The Joulukalenteri
Käsi kättä pesee
Sananlasku "Käsi kättä pesee" tarkoittaa, että kun autamme toisiamme, molemmat hyötyvät.
— Seneca
Sieniä sateella
Sanonta "sieniä sateella" viittaa siihen, kun jotain asiaa tai ilmiötä ilmestyy tai tapahtuu yhtäkkiä ja runsaasti, vähän niin kuin sieniä kasvaa metsään sateen jälkeen.
Käärmettä pyssyyn
Sanonta kuvaa mahdotonta tai turhaa tehtävää.
Aika parantaa haavat
Sanonta "Aika parantaa haavat" tarkoittaa sitä, että kun meille tapahtuu jotain ikävää tai kun olemme surullisia, ajan kuluessa tunteemme muuttuvat ja asiat alkavat tuntua paremmilta.
Kynnelle kykenevät
"Kynnelle kykenevät" tarkoittaa joukkoa tai henkilöä, jotka ovat kykenevät osallistumaan johonkin tehtävään tai tapahtumaan, kuten talkoisiin tai muuhun yhteiseen tekemiseen.
Työmies on palkkansa ansainnut
UusiTämä sanonta tarkoittaa, että jokainen ihminen, joka tekee työtä, ansaitsee siitä saamansa palkkion.
Naiset ensin
Rahat kankkulan kaivoon
Käsitetään pohjattomana kaivona, jonne rahat valuu ja hukkuu.
Mitä tiuku repii?
UusiViitataan paljonko kello on.
Kuivan kesän orava
Viitataan laihaan ihmiseen.
Pyhä sylvi
Ee oo lyönnille lommoo
Voidaan käyttää tilanteissa joissa ns.
Puita uuniin
Viittaa kannustavaan toimintaan.
Sutta ja sekundaa
Tekemisen seurauksena tulee huonoa jälkeä.
Heti luuli kumihuuli!
Sanonta 1980-luvulta.
Pään menoksi
Kunnia meni, mutta maine kasvoi
Tämä sanonta tarkoittaa tilannetta, jossa joku tekee jotain, mikä saattaa vaikuttaa hänen kunniaansa tai arvostukseensa negatiivisesti, mutta samalla siitä tulee tunnettu ja puhuttu asia, ja ehkä jopa arvostettu toisella tavalla.
Ei paremmasta väliä
Omasta takaa
Aimo annos
"Aimo annos" tarkoittaa suurta tai runsasta määrää jotain.
Tähdet kohdallaan
Elämän suola
Asia tai henkilö, joka tuo elämään merkitystä, iloa ja mielenkiintoa.
Köyhälle kaikki on kallista
UusiTämä sanonta tarkoittaa, että jos joku on taloudellisesti tiukilla, hänelle monet asiat voivat tuntua liian kalliilta, vaikka ne eivät välttämättä ole.
Kiitos on köyhän palkka
UusiTämä sanonta tarkoittaa, että joskus ihmiset, joilla ei ole paljon rahaa tai varoja, saavat kiitoksen tai arvostuksen ainoana palkkanaan.
Hiljaa hyvä tulee
Tämä sanonta tarkoittaa, että asiat kannattaa tehdä rauhallisesti ja huolellisesti, jotta lopputuloksesta tulee hyvä.
Syteen tai saveen
"Syteen tai saveen" tarkoittaa, että jotain asiaa aiotaan yrittää, vaikka siinä onkin riski.
Lusikat jakoon
Sananlaskulla viitataan parisuhteessa eroamiseen, jossa omaisuutta päädytään jakamaan.
Tekee uraa
Hasta la vista
Tarkoittaa espanjaksi hyvästejä.
Oolsprait
Sanonta 1980-luvulta.
Jos ei olis saappaita, niin eipä taitais olla jalkojakaan
— Aleksis Kivi
Kukin taaplaa tyylillään
UusiSanonnalla viitataan ajatukseen, että jokaisella henkilöllä on oma ainutlaatuinen tapansa tehdä asioita tai lähestyä tehtäviä.
Kuluu muttei lopu
Jano ku talkkarilla
Hartwallin virvoitusjuomamainonnan slogan, joka käytti kansanomaista vertausta janon kuvaamiseen.
Allahu akbar
“Allahu akbar” tarkoittaa arabiaksi "Jumala on suurin.
Voin kanssa
Härkää sarvista
UusiTämä sanonta tarkoittaa, että kun kohtaat jonkin ongelman tai haasteen, on parempi tarttua siihen suoraan ja rohkeasti.
Tilaa viisauskirje
Jos pidät ajatuksista, jotka jäävät mieleen. Saat parhaat sananlaskut sähköpostiisi viikottain. Ajateltavaksi, jaettavaksi tai säästettäväksi.
Ei roskapostia. Peru milloin tahansa.
